12.9.2011

Syksyn piirakkaa

hahaha HS

Resepti: Sienipiiras

3.9.2009 3:46 | Ruokalajit: sieniruuat, suolaiset leivonnaiset | Kommentit A A

HELSINGIN SANOMAT
LIISA TAKALA

Noin 12 palaa

Pohja:

2 dl vettä
25 g hiivaa
1/2 tl suolaa
1 rkl provencen yrttisekoitusta
1/2 dl oliiviöljyä
5 dl erikoisvehnäjauhoja
Täyte:

1 1/2 l metsäsieniä (esimerkiksi tatteja, kantarelleja ja suppilovahveroita) tai viljeltyjä sieniä
1–2 sipulia
rasvaa
1 rkl provencen yrttisekoitusta
suolaa
mustapippuria myllystä
1/2–1 ps (150 g) mozzarellajuustoraastetta
Voiteluun:

1 muna
Lisää haaleaan veteen murennettu hiiva, suola, yrttimausteseos, öljy ja puolet jauhoista. Sekoita voimakkaasti ja alusta joukkoon loput jauhot. Vaivaa taikina kulhossa kimmoisaksi ja anna kohota liinan alla noin 30 minuuttia.

Valmista täyte. Puhdista sienet, huuhdo ne vain tarvittaessa. Paloittele sienet. Hienonna sipulit. Kuumenna rasvaa pannulla ja lisää sienet sekä sipulit paistumaan. Kun neste on haihtunut kokonaan, mausta seos. Tarkista maku ja mausta makusi mukaan.

Vaivaa kohonnut taikina kevyesti jauhotetulla leivinpöydällä. Kauli taikina isoksi, ohueksi, pyöreäksi levyksi leivinpaperin päälle, taikinan reunat saavat mennä paperin yli.

Levitä jäähtynyt sienitäyte taikinalevylle, jätä 3 senttiä reunoista vapaaksi. Vekitä taikinareunat piiraan reunoille niin, että täyte jää näkyviin. Nosta piiras leivinpaperilla pellille.

Peitä leivinliinalla ja anna kohota noin 20 minuuttia. Ripottele täytteen päälle juustoraaste. Voitele munalla piiraan reunat.

Nosta piiras 225-asteiseen uuniin ja kypsennä noin 20 minuuttia.
**********

2
Keskustelua aiheesta
Puuttuuko reseptistä jotakin?
Onneksi sieniä riittää 04.09.2009 10:28
Kokeilin nimittäin eilen, ja piirakasta tuli todella kuiva. Pinnalle ripoteltu juusto ei varsinaisesti auta.Sattuneesta syystä sitä jäi paljon syömättä, joten koetan tänään saada sen uppoamaan esimerkiksi kermaviilikastikkeeseen hukutettuna.Harmi.


http://www.hs.fi/ruoka/reseptit/artikkeli/Sienipiiras/1135249015276/?cmp=tm_etu_teemanosto

Ei kommentteja: